Oletko koskaan miettinyt, että haluaisit tehdä omaa musaa ja ehkäpä perustaa kavereidesi kanssa bändi? Monille oma bändi omine biiseineen on unelma, mutta mikä estää meistä tekemästä unelmistamme totta. Osa voi miettiä sitä, ettei ole riittävän hyvä, syynä voi olla myös aloitekyvyttömyys ja perfektionismi. Tähän ilmiöön taustalla saattaa olla ns. writer’s block -ilmiö, eli kirjoittamiskammo. Itsekin koen olevani joskus ”jumissa”, vaikka mieleni tekee luoda jatkuvasti uutta. Tärkeintä on, että tekee jotain, vaikka se tuntuisi joskus kiusalliselta tai jos kokee, ettei käsillä oleva hetki ole oikea. Uuden tekeminen on itsensä kehittämistä parhaimmillaan musiikissa. Kannattaa muistaa, ettei koskaan voi olla valmis, ja matka on päämäärää tärkeämpi. Aseta tavoitteeksesi vaikka aikaraja sävellyksesi suhteen. Onko päivä tai viikko kohtuuton aika saada jotain tehdyksi? Uskon, että viikossa saa jo paljonkin aikaan, ellei kyse ole sinfoniasta, mikä voi viedä monia vuosia, mutta viikko isompiinkin sävellystöihin on hyvä alku. Itse asetan aikarajan itselleni, missä ajassa jotain uutta pitää syntyä. Sisäinen pakko luo motivaatiota ihan eri tavalla. Kannattaa myös muistaa, että oman musiikin tekeminen voi olla sinun askeleesi kohti omia henkilökohtaisia päämääriäsi! Kun jotain on saanut tehtyä, se oikeasti tuntuu hyvältä.